Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Mikä laji ensimmäiseksi?
Kysymykseen, mikä laji olisi paras enmmäiseksi tarantulaksi, ei varmaan koskaan saada yksimielistä vastausta ja loppujen lopuksi jokainen tekee valintasa itse. Suomessakin on tarjolla monen monta erilaista lajia, joista omansa voi valita. Etsiminen voi ottaa oman aikansa ja vaatia kärsivällisyyttä, mutta sanoohan sananlaskukin ”hyvää kannattaa odottaa”. Tarantulia löytyy toinen toistaan kauniimpia lajeja, mutta aivan kaikkia ei voi kuitenkaan suositella aloittelijoille. Esimerkiksi puuhämähäkkeihin kuuluvat Poecilotheriat ovat spidumaailman kaunokaisia, mutta myös myrkyllisimpiä lemmikkeinä pidettävistä lajeista. Sen vuoksi ne vaativat omistajakseen sellaisen, jolla on jo vähän kokemusta tarantulien käyttäytymisestä. Toinen ryhmä, jota ei suositella aloittelijoille ovat suuret ja selvästi agressiiviset lajit. Jos kuitenkin selkeänä ajatuksena on että tarantulan on oltava esim. Theraphosa blondi, kannattaa pohjatyö tehdä entistäkin huoelellisemmin ja pyrkiä tutustumaan otukseen muutenkin kuin kuvien kautta.
Eri lajien välillä on eroja niiden tempperamentissä ja tavassa reagoida ärsykkeisiin. Toiset lajit ovat hyvähermoisempia, toiset säikkyjä ja sitten ovat ne hurjat, jotka tulevat päälle ensimmäisen tilaisuuden sattuessa. Kun olemme muuttaneet tarantuloitamme puhtaisiin tai isompii asumuksiin, ovat ne reagoineet varsin eri tavoin apuna käytettävään pensseliin. Esimerkiksi Grammostola sp. concepsionia ei meinannut saada liikenteeseen ollenkaan, Lasiodora parahybana (tosin slingi vielä) sai sätkyn ja Phormictobus canserides hyökkäsi kursailematta kiinni.
Karkeasti voidaan jakaa, että niin sanotut vanhan maailman (Afrikka, Aasia ja Eurooppa) tarantulat ovat luonteeltaan agressiivisempia kuin uuden maailman ( Pohjois- ja Etelä Amerikka) tarantulat. Poikkeuksia toki mahtuu tähänkin jaotteluun.
Itsetutkiskelu on siis paikallaan. Mitä haluaa ekalta tarantulalta? Jos on hiukan epävarma, kannattaa harkita jotain rauhallisempaa lajia. Esimerkiksi Grammostolat ja monet Brachypelma-suvun edustajat ovat yleensä säyseitä ja hoidoltaan vaatimattomia elättejä. Lisäksi niitä on usein helppo ja edullistakin saada. Plussana on myös se, että yleisesti lemmikkinä pidetyistä lajeista on kosolti tietoa saatavissa, joka helpottaa alkuun pääsemistä. Monet yleiset lajit ovat myös hoitonsa suhteen ”anteeksiantavampia” eli eläin ei kupsahda heti jos vaikka kosteus ei nyt satukaan olemaan justiinsa se, mitä sen pitäisi olla.
Täysin absoluuttisia eivät mitkään lajin luonnekuvaukset ole, vaan pikemminkin kuvaus siitä, millaisia suurin osa eläimistä on. Aina mahtuun joukkoon poikkeuksia. Säyseäksi kuvattu otus voikin olla raivohullu sekopää, jonka mielipuuhaa on sormien jahtaaminen ja hermostunut karvapallo tuoda positiivisen yllätyksen. Odotin pitkään, että Acanthoscurria geniculatamme, jota kuvaillaan kiukkuiseksi, alkaisi osoittaa tempperamenttisuuttaan. Venomi on kuitenkin ollut mitä rakastettavin yksilö. Se on suhtautunut hoitotoimenpiteisiin suhteellisen kiltisti, vaikka kaikki ei aina sitä selkeästi miellyttäisikään. Toisenlaisen esimerkin tarjoilee Brachypelma vaganssi Esmeralda, jota yleensä kehutaan kärsivälliseksi ja säyseäksi lajiksi. Ainakin tällä hetkelle Esmeralda on selkeästi kakkossijalla P. cancerideksen jälkeen, mitä tulee agressiivisuuteen. Essin kanssa saa tosissaan huolehtia, ettei omat sormet osu sen hampaiden ulottuville.