Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Hämismarketti

Kun oma laji on selvitetty, on aika lähteä ostoksille. Mutta minne?

Järkevin vaihtoehto on lähteä penkomaan herppi.netin ja birdspiders.netin osto- ja myyntipalstoja. Siellä pyörii ihan mukavasti myytäviä tarantuloja. Jos juuri sillä hetkellä ei ole myytäviä spiduja, on aika laittaa jäitä hattuun ja odotella. Aina voi myös itse laittaa ostoilmoituksen, jos jollain sattuisi olemaan kaupan juuri se unelmien yksilö. Aika iso Suomessa myytävistä hämähäkeistä on made in Germany vaikka toki kotimaistakin tuotantoa on silloin tällöin tarjolla ja todennäköisesti tulevaisuudessa vielä enemmän.

Yksityiseltä ostettaessa eläimestä saa yleensä halutessa tarkkojakin tietoja sen syömisestä ja molteista sekä tietenkin eläimen luonteesta. Myyjältä saattaa saada myös viime hetken vinkit ja apuakin, jos ongelmia tulee myöhemmin. Eläimen hinta saattaa olla myös kohtuullisempi kuin eläinkaupasta ostettaessa. Suurin osa myyjistä on rehellistä porukkaa, mutta aina kuitenkin kannattaa pitää itselläkin järki kädessä kauppoja tehdessä. Harmillinen totuus on se, että aina sillöin tällöin joukkoon mahtuu muutama sellainenkin, jonka taskuun omat rahat menevät, mutta eläimet jäävät saamatta. Korostan kuitenkin, että tapaukset ovat harvinaisia. Herppi.netin sivuilta löytyy keskustelu, jossa ihmiset kertovat kokemuksiaan tekemistään kaupoista, joten sieltä voi käydä etsimässä vinkkejä, onko kyseisen ihmisen kanssa tehty aiemmin onnistuneita ostoksia.

Todellisen löydön voi tehdä silloin, jos joku lopettaa harrastuksensa, jolloin myyntiin voi tulla montaakin eri lajia aikuisia eläimiä terraarioineen. Tarantulapaketti kotiin kannettuna: voiko hankinta enää helpommaksi muuttua?

Itse löysin omat spiduni herppi.netistä. Ostin ja maksoin eläimet näkemättä niitä ja kaikki meni siitä huolimatta hyvin.

Jos itse asuu Etelä-Suomessa ja kaupan oleva tarantula on Lapissa, voi myyjän kanssa yrittää neuvotella lähettämisestä. Osa myyjistä suostuu lähettämiseen, osa ei. Aina on toki parempi ja turvallisempaa, jos tarantulan pääsee itse hakemaan. Talvella lähettäminen ei ole suositeltavaa, sillä Suomen olosuhteissa nollakelit voi muuttua nopeasti kirpakaksi pakkaseksi ja koskaan ei ole varmuutta missä vaiheessa eläimet ottavat kylmää. Lakipykäliin on pakko puuttua sen verran, että Suomen Posti (Itella Oy) kieltää elävien eläimien lähettämisen. Matkahuollon taas sallii sen. Lähettäminen on myös aina ostajan vastuulla.

Eläinkaupastakin tarantuloja toki saa. Kauppojen taso kuitenkin vaihtelee ja paljon kuulee juttuja siitä, miten eläinten olot eivät ole sitä mitä pitäisi eikä tietoakaan esimerkiksi hoidosta välttämättä ole. Eläimet ovat yleensä myös kalliita, mikä kuitenkin ymmärrettävästi johtuu siitä, että kauppojen on saatava myynnistään myös katetta kattamaan liiketoiminnasta aiheutuvat kulut. Jos kuitenkin tietää hyvän eläinkaupan, jossa eläimet ovat terveitä ja hyvinvoivia, ei mikään estä ostamasta niitä sieltä.

Jos rohkeutta piisaa voi vaikka googlettamalla ennen pitkää löytää liudan ulkomaalaisia kasvattajia. Taso on ilmeisen vaihtelevaa ja hyvän kasvattajan löytäminen voi vaatia tilauskokeiluita ja rohkeita yrityksiä. Kotimaisilta ja ulkomaisilta keskustelupalstoilta voi löytyä kokemuksia kasvattajista ja ulkomaantilauksista. Oli kasvattaja kuinka hyvä tahansa, on pitkät matkat aina riski tarantulalle, joten menetyksiä voi tulla.

Toki voi myös ottaa yhteyttä ihmiseen, jolla on jo valmiit suhteet hyvään kasvattajaan ja yrittää pyytää häntä tilamaan eläimiä. Vastuu on taas itsellä. Itselläni on ollut tarantulia hankkiessa juuri tällainen kanava ja se on toiminut. Olen valmis maksamaan eläimistä vähän enemmän, kun tiedän että ne ovat terveitä ja elinvoimaisia.

Ulkomaan tilaukset ja alinhankinnat tulevat yleensä kysymykseen silloin, jos halutaan tilata useampi spidu kerralla. Yhden eläimen tilaus on yleensä melko kallista lystiä.

Hinta

Tarantulan hintaan vaikuttaa sen laji, koko, sukupuoli sekä myyjän näkemys asiaan. Yleispäteviä ohjeita hinnoitteluun ei ole, joten jokainen pistää hintaa myytävälle tarantulalle oman harkintasa mukaan. Slingejä voi saada hyvinkin halvalla ja usein myös kimppa-alennuksella (mitä usemman ostaa, sen halvemmaksi tulee). Yleensä slingien hinnat pyörivät 8-20 € tienoilla. Hinta kasvaa eläimen koon mukaan ja aikuinen, melko yleisen lajin edustajan voi saada 50-90 €:lla. Harvinaisesta lajista joutuu pulittamaan paljon enemmän. Tässäkin asiassa voi oman hintakynnyksen määritellä itse. Ilmaiseksi tuskin pääsee koskaan.

Joskus voi löytää varsin näppärän pakettiratkaisun, jossa terraarion saa eläimen mukaan. Ilmaiseksi tämäkään ei tule, mutta todennäköisesti kuitenkin halvemmaksi, kuin mennä ostamaan kokonaan uusi terraario.