Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Pohjamateriaali

Jos tarantula on puulajia, ei pohjamateriaalin valintaan tarvitse uhrata tavattomasti aikaa, sillä sitä ei välttämättä tarvita ollenkaan, koska eläin viettää enimmän aikaansa terran yläosissa. Maalajeilla sen sijaan pohjamateriaali on tärkeä osa eläimen hyvinvointia ja terran sisustusta.

Suomessa ehdottomasti käyttökelpoisin materiaali terraan on lannoittamaton turve (Kekkilä). Turve on halpaa ( alle 10 €) ja sen saatavuus etenkin kesällä on hyvä. Jos jotan negatiivista pitää sanoa, se on pakkauskoko. Turvetta ei saa kuin 100 litran pusseissa, mutta jos tarantuloita meinaa pitää usemman, on turve ihan hyvää matskua.

Turve on itsessään aika höttöä tavaraa, joten olen itse ostanut sille kaveriksi eläinkaupasta terraarioon tarkotettua pohjamateriaalia, joka on koostumukseltaan enemmän multamaista. Yksisteen se painuu terrassa aika kovaksi kerrokseksi eikä vedenimeytymisominaisuus ole myöskään kehuttava. Mutta turpeen kanssa yhteisseoksesta tulee oikein hyvä. Yleensä olen heittänyt aika näppituntumalla turvetta ja sitä toista mujua, mutta noin karkeasti voisi sanoa että 2/3 turvetta on aikas hyvä. Seoksesta tulee kuohkeaa ja tarantulan on siinä hyvä kaivella, jos semmoinen puuha sitä kiinnostaa. Koska turve on halpaa, voi sen siivouden yhteydessä heittää surutta menemään ja laittaa uudet pahnat tilalle.

Pohjamateriaali täytyy kostuttaa ennen terraan laittoa. Helpoiten homma käy, kun turvemixin tekee ensin pesuvatiin tai ämpäriin (tai muuhun astiaan määrästä riippuen) ja pikkuhiljaa lorottelee huoneenlämpöistä vettä sekaan ja aina välissä vaivaa seosta huolella. Valmiin seoksen tunnistaa, kun sitä puristaa nyrkissä: jos siitä tihkuu vettä, on seos liian märkää jolloin sekaan voi heittää lisää turvetta. Optimaalisin tulos on saavutettu, kun puristettava paakku jää muotoon, liian kuivana se hajoaa.

Pieni ongelma turpeessa on, että liian kosteana se tarjoaa kasvualustan yhdelle jos toisellekin eliölle (mm. sienet ja homeet). Ongelmaa lisää, jos terrassa on huono ilmanvaihto. Turvetta voi kuumentaa uunissa tai pieniä määriä mikrossa, jolloin haitalliset mikrobit kuolevat. Kuumennettu turve tarjoaa kuitenkin hyvän kasvualustan niille mikrobeille, jotka tulevat terraan ulkopuolelta ruokaeläinten tai hoitovälineiden mukana. Oma kokemus on, että oli turve kuumennettua tai kuumentamatonta, se kasvaa samalla lailla sientä tai hometta, jos olosuhteet ovat niiden kannalta hyvät.

Vermikuliitti on keinotekoinen aines, joka sopii myös melko hyvin tarantulan terraarioon. Hyvinä ominaisuuksina on sen puhtaus ja keveys. Hintakaan ei yleensä ole päätä huimaava, joten sen voi turpeen tavoin heittää siivouksen yhteydessä pois ja korvata uudella. Vermikuliitin huonoina puolina on, että se tarjoaa myöskin sienille, homeelle ja bakteereille hyvän kasvualustan ollessaan liian märkää. Värinsä puolesta se ei ole paras mahdollinen slingien purkkeihin, sillä monet slingit ovat samaa sävyä vermikuliitin kanssa ja tahtovat hukkua sekaan. Omakohtaisesti en ole vermikuliittiin tutustunut terraariokäytössä.

Muualla päin maailmaa käytetään kuivien olosuhteiden lajeilla akvaariokiviä terran pohjamateriaalina. Kivien huono puoli on niiden kyky säilyttää kosteutta ja imeä sitä. Lisäksi ne ovat melko painavia ja ennen kaikkia kalliita. En kuitenkaan itse suosittele kiviä materiaaliksi, koska parempaakin pohjamateriaalia on saatavissa.

Hiekka ei tule kysymykseen terran pohjamateriaalina. Se on niin hienojakoista, että voi tukkia eläimen keuhkot. Suurempi ongelma on myös hiekan kyky sitoa nesteitä. Ulosteet ja ruuanjämät voivat sekoittua joukkoon, jolloin terrassa voi huomaamatta alkaa kasvamaan ikävä bakteerikanta.

Jos eläimiä on vain yksi ja sekin pieni slingi vielä, voi ihan reilusti mennä eläinkauppaan hakemaan yhden pussin sopivaa pohjamateriaalia. Kilohinta on turvetta kalliimpi, mutta turha on ostaa jättikokoista turvesäkkiä, jos sitä ei kuitenkaan tarvitse.

Maalajien jälkikasvulle voi laittaa aivan hyvin samaa materiaalia, jota isommillekin. Jopa aivan pienetkin slingit saattavat tehdä purkkiin omia tunneleitaan. Puuhämisten slingeille ei pohjamateriaali taravitse välttämättä ollenkaan tai sitten voi käyttää kosteaa talouspaperia. Olen lukenut, että myös maahämisten slingeillä voisi käyttää talouspaparia. Testasin väitteen ja paperi alkoi kasvaa hometta hyvin nopeasti, joten sen vaihtoväli on tiheä, mikä puolestaan saattaa stressata eläintä, joten tältä pohjalta huomasin, että turveseos on slingeilläkin ihan toimivaa.

Meillä terroihin ja purkkeihin on tungettu pohjamateriaaliksi eläinkaupasta ostettua valmistavaraa, pelkkää turvetta sekä turvemixiä erilaisilla sekoitussuhteilla. Lopputulos on kuitenkin se, että se pohjamateriaali, jossa yksi laji myllertää onnellisena tehden omia kaivauksiaan ei kelpaa toiselle ollenkaan ja protestiksi spidu roikkuu katossa. Seuraavalla kerralla siis täytyy kokeilla jotain toista laatua.

Mahdollisuus kaivautumiseen

Useimpien maalajien luonnollinen koti on tunneli, jonka spidu kaivaa itse tai käyttää hylättyjä jyrsijöiden koloja. Jotkin tarantulalajit elävät yksinomaan tunneleissa ja käyttävät terrassakin kaivuumahdollisuuden hyväkseen.

Terraariossa tarantula pärjää hyvin ilman tunneliakin, jos muita piiloja on tarjolla. Kaikkia taratuntuloita ei tunnelin raketaminen edes tunnu kiinnostavan, vaikka niille tarjoaisikin siihen mahdollisuuden. Toiset taas innostuvat kaivamaan syvänkin onkalon itselleen. Tunnelin tekeminen voi rauhoittaa säikkyä eläintä ja vähentää eläimen stressiä, kun sillä on mieleinen piilo. Tunnelia puoltaa myös se, että eläimestä voi oppia enemmän, jos se saa toteuttaa luontaisia taipumuksiaan. On myös mahdollista, että eläimet, jotka saavat mahdollisuuden kaivautua, lisääntyvät helpommin ja menestyksekkäämmin.

Tunnelin huonoja puolia on, että hämis viettää suurimman osan ajastaan siellä poissa katseiden ulottuvilta. Tunnelissa lymyävän otuksen molttien ja ruokailun seuranta tulee vaikeammaksi puhumattakaan siitä, kun tulee se päivä, kun eläin pitäisi siivota turpeita myöten. Tunnelissaan visusti kököttävää spidua ei ole helppo saada sieltä pois.

Suurimmalle osalle omista spiduista on tarjottu mahdollisuus kaivautumiseen. Ehdottomasti parhaaksi kaivajaksi on osoittautunut P. canderideksemme Maria Tudor, joka ihastui uuden ison terransa pohjamateriaaliin niin paljon, että mylläsi siihen itselleen mittavan kokoisen luolan heti muuttoa seuranneena päiväna.