Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Juottaminen
Tarantulalla on aina oltava saatavissa vettä tavalla tai toisella. Aikuisen eläimen vedensaatin taataan laittamalla terraan vesikippo. Paras astia on riittävän laakea, mutta ei kovin syvä eikä korkeareunainen. Tarantulan pitää päästä helposti juomaan, mutta se ei saa kuitenkaan hukkua astiaansa. Omassa käytössä erikokoiset kukkaruukun keraamiset aluslaitaset ovat olleen varsin hyviä. Ne ovat tarpeeksi painavia, jotta niitä ei aivan helposti saa kaadettua, mutta kuitenkin tarpeeksi kevyitä, jotta ne on helppo noukkia terrasta pois puhdistusta varten. Kaiken muun hyvän lisäksi aluslautaset ovat halpoja.
Slingien ja juvejen vesipolitiikka onkin jo astetta mielenkiintoisempaa. Yleensä pienen vesiastian voi laittaa, kun pikkuisen legspan on noin 5 cm. Tosin moni omista eläimistä on ollut jopa pienempikin, mutta astian koko on ollut myös pieni. Pikkuhämiksille saa juomastioita tehtyä erilaisista pullonkorkeista ja vastaavista. Meillä kipot on tehty leikkaamalla filmipurkeista niiden pohja tai käyttämällä kansia. Meillä ongelmana on ollut joidenkin natiaisten kohdalla niiden pyrkimys aina täyttää vesikaukalonsa turpeella tai käyttää sitä tunkiona. Liekö sitten syynä liika kosteus vai eikö malli miellytä?
Vesikuppi täytyy sijoittaa siten, että tarantula ylettyy helposti veteen etujaloilla kävellessään terrassa. Muuten se ei löydä vettä ja voi kuolla janoon täyden vesikipon vieressä. Kuppi on syytä pitää myös aina täynnä, jotta se on helposti löydettävissä kun spidu sitä tarvitsee.
Slingien juominen hoituu helpointen suihkuttamalla tai tiputtamalla vesipisaroita purkin reunalle. Vauvat ovat yleensä niin pieniä, että niille ei löydy tarpeeksi pientä vesikippoa. Täytyy kuitenkin huolehtia, ettei pohjamateriaali kastu liikaa, jolloin purkissa nopeasti kasvaa tarantulalapsen lisäksi elinvoimainen sienikasvusto tai bakteerikanta. Täytyy myöntää, että omalla kohdalla slingien vedensaanti tuottaa aika paljon päänvaivaa: ”onko liian kuivaa, onko liian märkää”? Kuitenkin elukat elelevät päivästä toiseen ja kasvavat, joten ihan hakoteillä tuskin on.
Eläinkaupoista saa ostettua sientä, jota voidaan laittaa juoma-astiaan märkänä. Tähän näennäisesti helppoon ratkaisuun ei kannata sortua. Tällaiset viritelmät ovat erittäin epähygienisiä ja niihin voi pesiytyä nopeasti bakteereita. Myös ruokaeläiminä pidettävät sirkat munivat mielellään näihin. Sienen kunnollinen puhdistuskin on vaikeaa, joten ne kannattaa unohtaa.