Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Käsittely

”Voiko niitä ottaa käteen” on epäilemättä TOP 5 kysymyslistalla, kun tarantulista tulee puhe. Käsittely onkin aihe, joka jakaa harrastajien mielipiteitä voimakkaasti puolesta ja vastaan eikä tästäkään asiasta päästä varmaan koskaan täydelliseen yksimielisyyteen. Oma mielipiteeni asiaan on, että tarantula ei ole sylilemmikki eikä sitä tarvitse hipelöidä. Ensinnäkin tarantula voi halutessaan olla hyvinkin nopea liikkeissään ja pudota, jolloin sille voi käydä köpelösti. Toiseksi tarantula ei nauti käsittelystä. Jos haluaa eläimen, jota paijata ja jonka haluaa viereen, on syytä harkita toista lajia. Käsittely saattaa stressata hämistä eikä sillä myöskään ole tarve päästä jaloittelemaa. Oman rakkaan karvapallon voi esitellä ystäville ja sukulaisille terran lasin läpi, sen ei tarvitse tulla sanomaan käsipäivää.

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, tarantuloilla on varsin erilaiset luonteet. Toiset ovat enemmän äksyjä tai agressiivisia kuin toiset. Joiltakin yksilöiltä saisi pistää jalat vaikka solmuun niiden pahemmin siitä ärsyyntymättä. Joitain lajeja ei edes kannata harkita ottavansa käteen. Esimerkiksi Afrikasta kotoisin olevat lajit (ja muutkin Vanhan Maailman lajit) eivät turhia aikaile saatuaan tilaisuuden iskeä hampaansa peukaloon. Toinen riskiryhmä on esimerkiksi Poecilotheriat, joiden myrkky voi aiheuttaa ikäviä oireita pitkäksikin aikaa, jos niille tarjoutuu tilaisuus puremiseen.

Sitten täytyykin puhua poikkeuksista, jolloin tarantulan käsittelyä on suorastaan vaikea välttää. Loukkaantunut tai sairas tarantula voi vaatia hoitoa, jolloin siihen on suorastaan pakko koskea.

Erilaisia tapoja noukkia tarantula hyppysiin on muutamia.

Pinsettiote, jossa tarantulaa tartutaan etu- tai keskisormella ja peukalolla toisen ja kolmannen raajaparin välissä on ehkä käytetyin menetelmä, vaikkakin siinä on omat heikkoutensa. Tässä otteessa puristusvoima kohdistuu jalkojen niveliin (coxa ja trochanter), josta se välittyy suoraan eturuumiiseen. Jos eläin alkaa pyristelemään vastaan, luonnollista on itse puristaa vähän kovempaa. Hämähäkin ruumis ei kestä tämänkaltaista painetta, joten tarpeeksi kovaa rusennettaessa, voi tehdä tahtomattaankin vahinkoa. Jos ote taas lipeää nostettaessa, tipahtaa hämähäkki auttamattomasti. Plussana on, että omat sormet pysyvät suhteellisen mukavasti pois hampaiden ulottuvilta. Tässä otteessa tarantulaa on mahdollista myös tarkkailla. Toinen vaihtoehto pinsettiotteesta on tukea tarantulaa toiselta puolen etusormen lisäksi keskisormella ja nimettömällä.

Eli pinsetti ote on varsin käyttökelpoinen spidun kanssa, joka on rauhallinen eikä ala rimpuilemaan otteessa.

Hurjempi versio tästä, on tarttua hämähäkkiin sormien sijasta pinseteillä. Pinsettien kanssa puristusvoimaa on vielä hankalampi kontrolloida kuin sormien ja putoamisriskikin kasvaa huomattavasti.

Tarantulaa ei välttämättä kannata yrittää nostaa pinsettiotteella toisinpäin, jossa ujuttaa etu- ja keskisormen eläimen alle ja peukalon laittaa eturuumiin päälle tai vaihtoehtoisesti peukalo alle ja sormet päälle. Eläin on tosin tässä asennossa turvallisemmin kuin pinsettiotteessa, mutta omat sormet joutuvat kyllä pelottavan lähelle hampaita. Joten jos tätä yrittää, voi varautua siihen, että hampaat saattavat päätyä sormeen.

Paras tapa käsittelyyn on antaa eläimen itsensä kiivetä kädelle, jolloin paniikkireaktioilta todennäköisesti vältytään puolin ja toisin. Jos eläin siirretään vaikka toiseen terraan tätä menetelmää käyttäessä on varmistettava ettei se pysty putoamaan korkealta.

Melko turvallinen tapa nostaa tarantula on tarttua siihen kuin nostaisi kypsentämättömän kananmunan yhdellä kädellä pöydältä. Käsi laitetaan nopeasti, mutta kuitenkin hellävaroen, tarantulan päälle. Peukalo laitetaan toisenpuolen pedipalppeja ja jalkoja vasten. Etursormi on tarantulan ”naamaa” vasten ja estää eläimen rimpuilun etusuuntaan samoin kuin sen yritykset iskeä hampaat kiinni käteen. Loput sormet turvaavat toisen puolen jalkoja. Lopputulos on siis, että eläin on kuin pienessä kupissa eikä pysty helposti rimpuilemaan. Kun käden kääntää vielä niin, että eläin on selällään otteessa, sen pitäisi viimeistään rauhoittua. Otteen paine on tasainen eikä aiheuta vahinkoa.

Teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaatii harjoitusta jo senkin puolesta, että tarantulat ovat varsin nopeita liikkeissään. Hetken epäröinti ennen tarttumista voi saada eläimen kääntymään ympäri ja puolustautumaan. Toisessa vaihtoehdossa eläin pinkoo karkuun sen minkä ehtii. Rauhallisen yksilön kanssa voi harjoitella.

Rauhallisen hämiksen voi koittaa noukkia myös laittamalla molemmat kädet rauhallisesti hämähäkin ympärille, jolloin se jää mottiin. Eläin on kämmenten suojassa turvassa eikä pääse putoamaan.

Jos itse on epävarma nostamisen suhteen ja jos tarantula on säikky, agressiivinen tai myrkyllinen, turvallisin nostotapa on eläimen ja omistajan itsensäkin kannalta purkittaa eläin laittamalla muovi- tai muu vastaava rasia eläimen päälle. Rasian alle voi ujuttaa tukevan pahvin tai muun sopivan levyn ja nostaa koko komeuden, jolloin omat sormet on turvassa. Eläin ei putoa (ellei itse vahingossa pudota) eikä siihen kohdistu vahingoittavaa painetta. Tämä ei tietenkään toimi silloin, jos eläin pitäisi saada esimerkiksi paikattavaksi.

Mehupullo-kikka toimii myös suhteellisen hyvin eläimen siirtämisessä. Muovisesta mehu- tai limpparipullosta (esim. Mehukatti tai 1,5 litran limpparipullo) leikataan pohja pois (tietenkin käytetty pullo pitää huuhdella hyvin), mutta korkki jätetään. Eläimen voi sitten esim. pensselin avulla usuttaa tölkkiin ja sulkea pakoreitti pahvilla tai muulla vastaavalla ja nostaa koko hökötys pois. Kun tarantula pitää saada pullosta pois, voi sitä hellävaroen suostutella pensselin avulla, jonka voi tuikata pullon suun kautta sisään. Omat sormet pysyvät hampaiden ulottumattomissa paitsi, jos lukki tekee yllätyshyökkäyksen mennessään pulloon tai tullessaan sieltä.

Pensselin käyttö siirtoapuna

Jos eläin tarvitsee vain siirtää muovipurkkiin tai haluaa sen vaihtavan paikkaa, voi apuna käyttää pitkää ja pehmeää maalauspensseliä. Pensselillä voi varovasti taputtaa eläinta jalkoihin, jolloin se usein tajuaa liikkua johonkin suuntaan. Ei kannata pelästyä, jos tuloksena onkin nopea kääntyminen ja spidu tarraa pensseliin kiinni. Todennäköisesti se erehtyi luulemaan pensseliä ruuaksi.

Jos pensseliä ei justiinsa ole, voi saman asian korvata mehupilli tai muu tikku, jolla ei pysty eläintä satuttamaan.