Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Taksonomia

taksonomiakaavio

Tarantulien nimet

Tarantulilla on usein kaksi nimeä: latinankielinen (tieteellinen nimi) ja epävirallinen yleisnimi. Suomessa on omaksuttu mielestäni erittäin hyvin latinalaisten nimien käyttö, mikä vähentää huomattavasti sekaantumisen vaaraa. Englanninkielisiä yleisnimiä on melkein jokaisella lemmikkinä pidettävälle lajille, mutta niiden opettelu on jopa työläämpää kuin latinalaisten. Yleisnimillä ei myöskään saa yhtä hyvää kokonaiskuvaa. Suomalaisia yleisnimiä on hyvin tunnetuista lemmikkitarantuloista, kuten esimeriksi meksikon punapolvi (Brachypelma smithi) ja seepratarantula (Aphonopelma seemanni). Vaikka tarantulalle olisikin englanninkielinen yleisnimi, voi se suoraan suomennettuna kuulostaa jo melko hauskalta, kuten esimerkiksi Lasiodora parahybana, jonka englanninkielinen yleisnimi on Brazilian salmon tarantula, suoraan suomennettuna siis Brasilian lohitarantula (olen muuten nähnyt tätä suomennosta käytettävän).

Yleisnimien suurin ongelma on, että samasta eläimestä voidaan käyttää kahta nimitystä tai kahdesta täysin eri lajisesta tarantulasta samaa nimeä. Uusia yleisnimiä tupsahtelee kuin sieniä sateella, kun jokainen keksii uuden ja paremman nimen. Ongelmana on siis yleisnimien vakiintumattomuus. Yleismaallisestikin ajateltuna yleisnimet voivat olla melkoista potaskaa. Otetaa tekaistu esimerkikki. Tarantula napataan kiinni, jossain sademetsien siimeksessä, josta se kuskataan ensimmäiselle ostajalle, joka voi olla diileri. Diileri tunnistaa lajin, mutta kun sen nimi on aika tylsä ja koruton, eikä kovin mainostavakaan, diileri keksii tilalle uuden, melko samanlaisen, mutta paremman. Tarantula myydään eläinkauppiaalle X, joka ei ole kovin kummoisesti perehtynyt tarantuloihin, mutta haluaa saada jotain eksotiikkaa kauppaansa. Hups keikkaa eläinkauppias X ei muistakaan aivan tarkkaan tarantulan nimeä. Vaan ei hätää, kauppias kirjoittaa hintalappuun sen nimen, jonka hän luulee olevan oikein, tai ainakin kovasti sinnepäin. Tarantulan nimi on siis muuttunut jo kahdesti.

Myönnän, että esimerkkini on huono, koska tarantulien tieteellisetkin lajinimet voivat vaihtua matkan varrella, kun joku ei muistasitä tai tunnistaa eläimen väärin.

Kun tieteellisiä nimiä käytetään ja on vähän aikaa tarantuloita harrastanut, saa ”etunimen” perusteella heti jonkinlaista käsitystä spidusta, kuten millainen voisi olla sen perusluonne, mistä päin maailmaa laji on kotoisin ja onko se vaikea vai helppohoitoinen.