Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Lihakset ja liikkuminen
Tarantulan eturuumiista kaksi kolmasosaa tilavuudesta on lihaksia ja jaloissa suhde on vieläkin suurempi. Suurin osa eturuumiin lihaksista on kiinnittyneenä selkälevyn keskusapodeemiin. Näillä lihaksilla on moninaisia tarkoituksia: osa supistaa ja laajentaa imumahaa, osa liikuttaa kelikeerejä ja osalla on tehtävänsä jalkojen liikuttamisessa.
Tarantulien tyvinivelten ja reisirenkeiden lihakset mahdollistavat jalkojen noston, laskun ja sivusuuntaisen liikkeen. Jalkoen muiden nivelten väliset lihakset ovat erilaisia. Niiden lihakset vetävät ainoastaan jalkoja ”lähemmäs kehoa”, joten jalkojen liikuttamisessa ne käyttävät apunaan hydraulista painetta. Eturuumiin reunoilla on joukko lihaksia, joiden avulla selkälevy kiinnittyy tyviniveliin. Kun jalkoja täytyy liikuttaa, tämä lihasryhmä supistuu ja lisää hemolymfan painetta jaloissa. Tämä paine on hyvin suuri ottaen huomioon eläimen koon: ihmisillä verenpaine on levossa n. 130 millimetriä ja rasituksen aikana noin 220 milliä, tarantulan hemolymfan paine saattaa rasituksen aikana nousta 480 milliin.
Tämä paine johdetaan jalkojen joustaviin niveliin ja ne laajenevat. Spidu vapauttaa vapauttaa ne lihakset, jotka vetävät jalkoja lähemmäs kehoa, jonka seurauksena liitoskohta ojentuu. Yllättävää on, että nivelet itsessään eivät juurikaan veny liikkeen aikana.
Tarantulien veikeä ja erikoinen tapa liikuttaa raajojaan on myös niiden rasite. Ensinnäkin nivelten on oltava tarpeeksi joustavat mahdollistaaksen liikkeen, mutta kuitenkin tarpeeksi vahvat kestääkseen paineen. Tarantulat ovat melko massiivisia jo nyt, joten jos niiden täytyisi pystyä kannattalemaan kehoaan korkeammalla kuin muutaman senttimetrin maasta (syödessään saattavat olla melko pystyssäkin asennossa), niiden nivelet eivät kestäisi enää painetta vaan hajoaisivat. Hyvin suurilla lajinsa edustajilla voi olla välillä vaikeuksia liikkua. Theraplosa blondi on tarantulien raskassarjalainen ja tällä hetkellä suurin tunnettu laji. Todennäköistä on, että se myös jää suurimmaksi tarantulalajiksi.
Toinen ongelma liikkumisessa on, että tarantulien on pidäteltävä hengitystä juostessaan. Juoksemiseen tarvittavat lihakset ovat eturuumiissa ja keuhkot takaruumiissa. Korkea paine katkaisee hemolymfan pääsyn keuhkoihin, jolloin eturuumiissa oleva hemolymfa menettää hapen eikä uutta tule tilalle. Huono anaerobinen hengitys viimeistelee sen, että niiden on pysähdyttävä vetämään henkeä lyhyenkin matkan jälkeen. Siksi ne tekevät lyhyitä pyrähdyksiä, mutta maratoonareiksi niistä ei ole.