Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Molttaus
Molttaus on yksi hienoimmista ja erikoisimmista asioista, joita tarantula touhuaa. Tämä takinvaihto ei suinkaan ole hämähäkkien yksinoikeus vaan kaikki selkärangattomat kasvattavat kokoaan niin. Selkärangattomien kehityksen alkutaipaleella niiden ratkaistavaksi tuli kysymys, kuinka kasvaa, jos kuori ei suurene? Vastaus on kasvattaa uusi kuori vanhan alle ja sen jälkeen luopua vanhasta. Tämä kaikki on toki tutta kauraa ja niin usein koettua, ainakin jos eläimia on useita, että ainakin itseltäni meinaa unohtua, miten hienosta prosessita loppuen lopuksi on kysymys.
Tarantulan koko elämä voidaan jakaa toisiaan seuraaviin vaiheisiin, jotka muodostavat katkeamattoman ketjun: molttien välinen aika (eng. intermolt), esimoltti (eng. premolt), moltti (eng. endysis) ja jälkimoltti (eng. postimolt tai metecdysis). Tarantula on siis aina jossain vaiheessa menossa, vaikka selkeimmin tietenkin itse pystyy erottamaan moltin, kun eläin on katollaan terrassa.
Slingeillä ja nuorilla eläimillä kierto on paljon nopeampaa kuin vanhemmilla yksilöillä, joilla saattaa kulua helposti molttien välissä vuosi ja risat. Suurimman osan ajasta tarantula on passiivisessa molttien välisessä tilassa. Tietty vuodenaika, hormoonitoiminta tai tämä yhdessä käynnistävät uuden syklin ja eläin alkaa muodostamaan vanhan kuoren alle uutta. Hormonien aiheuttama molttauskierto on varsin hyvin tunnettu hyönteisillä, mutta syystä taikka toisesta ovat tarantulat jääneet taas paitsioon.
Esimoltin vaihe kestää muutamasta päivästä useaan viikkoon. Lajeilla, jotka ovat potkineet urtikoivat karvat pois ja takapuolessa on paljas laikku, saattaa esimoltin vaiheen havaita, kun tämä valea laikku muuttuu tummaksi uusien karvojen kuultaessa vanhan nahan läpi (esim. B.smithi, jolla perskarvat ovat mustia). Kun uusi kuori sitten on täydellisenä muodostunut vanhan alle, kehon nesteitä kulkeutuu uuden ja vanhan nahan väliin ja entsyymit liuottavat yhden kerroksen vanhan nahan sisäkerrosta pois.
Tarantula on ennen molttia erittäin haavoittuvassa tilassa. Monien eri tuntosensorien päät ovat vielä kiinni vanhassa nahassa, jotta tarantula säilyttäisi edes jonkinasteisen tuntokyvyn huolimatta tuplakuoresta. Luonnossa tarantula on tässä vaiheessa helppoa saalista, koska se ei välttämättä aisti kuitenkaan täydellä teholla lähestyviä saalistajia ja pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Terraariossa eläimet usein vain könöttävät paikallaan ja niiden liikkeet ovat hitaan ja kömpelön oloisia.
Spidun siirtyminen varsinaisen moltin vaiheeseen tapahtuu silloin, kun eläin pyörähtää selälleen ja rupeaa ”tositoimiin”. Joskus, vaikkakin harvoin, eläin ei käännykään selälleen vaan jää kyljelleen tai molttaa oikein päin. Syitä epätavallisiin molttausasentoihin ei tiedetä. Toisinaan tarantula kutoo itselleen molttimaton. Omassa katraassa tämä molttimaton väsääminen on niin yleistä, että luulin sen olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Selkälevy irtoaa ensimmäisenä edestä ja sivuilta. Syntyneestä aukosta tarantula työntää itsenä ulos pumppaavin liikkein. Sukkelimmat yksilöt selviävät urakasta muutamassa kymmenessä minuutissa, kun taas hitaimmilla saattaa puuhaan kulua useitä päiviä. Moltin nopeus/hitaus on yleensä korrelaatiossa eläimen iän kanssa. Kuten molttausongelmien yhteydessä tuli ilmi, nopeus on valttia.
Vapauduttuaan tarantula saattaa maata useita tunteja selällään keräämässä voimiaan. Lopulta se kuitenkin kääntyy oikein päin ja siirtyy seuraavaan vaiheeseen.
Toinen ratkaistava ongelma hämähäkkieläinten historiassa oli, kuinka vanhan nahan alle saa mahtumaan uuden, suuremman nahan. Ratkaisu on ollut, että uusi nahka on pehmeä ja pienillä poimuilla. Vapauduttuaan siis vanhasta nahasta nämä poimut oikenevat ja tarantula ikään kuin turpoaa todennäköisesti hemolymfan takia, jota tarantula pumppaa eturuumiista takaruumiiseen.
Moltin aikana tarantulan avuttomuus on huipussaan. Tietyssä vaiheessa uuden ja vanhan nahan jalkojen nivelet ovat eri kohdissa, jolloin jalkojen taivuttaminen ja käyttäminen on mahdotonta. Eläin ei pysty puolustautumaan mitenkään, joten luonnossa kesken moltin yllätetty tarantula on usein entinen tarantula. Terraariossakaan eläintä ei saa mennä häiritsemään.
Seuraavien päivien aikana uusi kuori kovettuu. Tarantula makaa usein jalat levällään, jotta se saavuttaisi suurimman mahdollisen kokonsa ennen lopullista kovettumista.
Jälkimoltissa tarantulan kaikki aistinkarvat ovat uudet ja se saattaa tuntea kaiken, mitä sen ympärillä tapahtuu. Pahaksi onneksi uusi kuori on niin pehmeä, että se estää liikkumisen. Tarantulan on siis vain tällöinkin toivottava parasta ja odotettava kuoren kovettumista.
Suu, nielu ja imumaha uusiutuvat myös moltissa eikä tarantula suostu syömäänn ennen kuin nekin ovat kunnolla kovettuneet. Yleensä aikaa menee noin viikko. Tosin joillain lajeilla moltin jälkeinen paasto voi kestää useitä kuukausia.
Jälkimoltin ja molttien välisen ajan siirtymä on usein liikkuva eikä kovin selkeä. Kovin pahasti ei kuitenkaan mennä vikaan, jos rajapyykiksi asettaa ensimmäisen onnistuneen ruokailun.
