Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Raajan menetys

Selkärangattomille raajan menetys ei koidu välttämättä kohtaloksi vaan saattaa päinvastoin pelastaa niiden hengen äärimmäisessä hädässä. Luonnossa yhden raajan menetys saattaa olla kohtuullinen maksu silloin, jos vaihtoehtona on ollut hengen menetys. Pelkästään saalistajat eivät aiheuta näitä tilanteita vaan myös kiukkuinen puoliso tai epäonnistunut moltti voivat saada eläimen luopumaan raajastaan.

Kaikki selkärangattomat eivät pysty automaattisesti pudottamaan raajaansa sen vaurioiduttua. Hämähäkkieläimillä tämä käy kohtuullisen helposti, sillä niiden tyvinivelen ja reisirenkaan välissä on erityinen nivel, joka mahdollistaa raajan irtoamisen kohtuullisen helposti. Tyvinivelssä on sen päässä vahvempi rengas, joka tekee nivelestä vahvemman. Reisirengas on kiinni tyvinivelessä vain ohuen kalvon avulla. Itseasiassa reisirenkaan ja tyvinivelen välinen liitos muistuttaa kahden makkaran välissä olevaa kapeaa sidoskohtaa. Vain yksi lihas kulkee nivelten liitoskohdan läpi. Kaikki muut tarantulasta tulevat lihakset kiinnittyvät tyvinivelen paksuun ja vahvaan osaan.

Jos siis tarpeeksi paljon voimaa kohdistuu jalkaan, tyvinivelen ja reisirenkaan välinen liitos katkeaa ensimmäisenä ja jalka irtoaa. Paksunnokseen liittyneet lihakset supistavat nivelessä olevan kalvon reunat kiinni ja tuloksena on siisti haava, josta hemolymfaa ei pääse valumaan. Tämän takia tarantulalta voi myös olla jossain tapauksissa parempi poistaa koko jalka, jos sillä on jossain jalan osassa vuotava haava.

Luonnossa raajan menettäminen on kuitenkin melko kallista ja voi heikentää tarantulan mahdollisuuksia selvityä seuraavalta saalistajalta tai hankkia ruokaa. Raajan luovuttaminen on siis viimeinen keino. Vaikka terraariossa tarantulalla ei ole saalistajia ja ruoka tulee säännöllisesti, ei raajaa pidä irrottaa aivan heppoisin perustein.

Joskus sekä luonnossa, että terraariossa tarantula saattaa syödä irronneen raajansa. Teko on varsin käytännöllinen ratkaisu varsinkin olosuhteissa, jossa ruoka on kiven takana. Syömällä raajan tarantula saa korvattua osan menetetystä proteiineista, elektrolyyteistä ja nesteistä. Toisekseen raajan syömällä ei ympäristöön tai pesäluolaan jää mätänevää lihaa, joka voisi houkutella saalistajia tai tarjota kasvuympäristän taudinaiheuttajamikrobeille.

Regeneraatio

Raajan menetys ei vaikuta tarantulan koko loppuelämään vaan ennen pitkää menetetty raaja korvautuu uudella. Todennäköistä on, että uusi raaja on pienempi kuin muut ja vaatii jopa monia vuosia ennen kuin se on entisen veroinen. Se on kuitenkin heti alusta alkaen täydellisesti muodostunut. Tapaturman ja moltin välinen aika vaikuttaa siihen, kuinka suuri uusi raaja on eli mitä pidempi aika on, sen paremmin uusi raaja ehtii muodostua.

Raajat eivät suinkaan ole ainoita ruumiinosia, jotka voivat uudistua. Tarantula saattaa katkaista hampaansa tai kehryynystynsä. Jos hampaasta katkeaa vain kärki, ei se aiheuta eläimelle juurikaan ongelmia ja eläin saa vielä syötyäkin. Hampaat ja kehruunystyt kasvavat takaisin seuraavan moltin yhteydessä.

Dr. Robert G. Breene III kuvasi kirjassaan Tarantula care hirveän kokeen, jossa tarantulalta oli poistettu kaikki kahdeksan rajaa, jotta nähtäisiin miten täydellinen regeneraatiokyky on ja kasvavatko kaikki rajaat takaisin. Eläintä ruokittiin käsin, kun se ei itse kyennyt saalistamaan. Tulos: kaikki kahdeksan raajaa kasvoivat takaisin.

Tuntevatko tarantulat kipua?

Kyllä ne tuntevat. Niiden erilainen rakenne ei anna aiheutta olettaa ne olisivat tunnottomia. Tarantulat reagoivat selkeästi ärsykkeisiin joiden voidaan ajatella ihmisenkin kannalta olevan kivuliaita. Tarantula, jolta on irronnut raaja ja haava on jo umpeutunut, reagoi silti epätavallisen voimakkaasti kaikkiin ärsykkeisiin. Voi siis vain kuvitella millaista tuskaa Dr. Breene III:nen kuvailema koe on tuottanut tarantulalle.