Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Kuivuminen

Useimmiten tarantula kärsii nestehukasta matkatessaan ulkomailta Suomeen. Joskus eläin on voitu pakata huolimattomasti, mutta voi olla aivan mahdollista, ettei paketti saavukaan aivan ajallaan, jolloin tarantulan matkaa varten varatut märät paperit ehtivät kuivua.

Janoinen eläin viodaan asettaa matalaan vesiastiaan vähintään noin tunniksi ja näin tarjota sille mahdollisuus korjata nestevajaus. Keuhkoja täytyy kuitenkin varoa. Jos veden tarjoaminen ei paranna tilannetta, kannattaa spidu laittaa taas tehoyksikköön, jossa on reilusti kostutettua paperia ja antaa olla siinä seuraavaan päivään. Silloin tarantulalle voi tarjota uudestaan vettä ja jos tarve vaatii, laittaa se vielä päiväksi tehoyksikköön. Jos eläin ylipäätään on toipumiskelpoinen, tehokosteuttamisen pitäisi toimia.

Uusien hämähäkkien saapuminen on aina jännää etenkin tuon veden vuoksi ja se onkin ensimmäisiä asioita, joista huolehditaan uusien tulokkaiden kohdalla. Edellisessä tulokkaiden ryhmässä oli yksi Brachypelma selvästi muita veltomman oloinen. Kyseessä oli slingi, joten laitoimme sille reilusti kostutetun talouspaperitollon purkkiin. Seuraavana päivänä eläin oli huomattavasti virkeämmässä kunnossa.