Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Loiset
Tarantulallakin voi olla loisia. Täitä tai kirppuja, kuten koirilla ja kissoilla, niillä ei ole, mutta sitäkin enemmän kaikkea muuta inhottavaa. Sopivissa olosuhteissa voi tarantulan asuinkaveriksi tulla suunnaton punkkien armeija. Suomessa edelleen hyvänä puolena on se, että täällä ei luonnossa elä tarantulaa ravintonaan tai hautomonaan hyödyntäviä eläimiä, joilta spidu pitäisi suojata. Niillä alueilla, joilla tarantula luonnostaan elää, on lemmikkitarantulien pidosssa aivan omat riskinsä ja eläimet täytyy suojata esimerkiksi lentäviltä pistiäisiltä.
Luonnossa tarantulat ovat monen hyönteislajin kiusan kohde. Omana ja inhottavampana ryhmänä ovat ne hyönteiset, jotka munivat elävään tarantulaan. Niiden poikaset kehittyvät tarantulan sisällä ja jollei tarantula ehdi kuolla loisen aiheuttamaan stressiin, kuolee se siinä vaiheessa, kun toukka kuoriutuu siitä. Ulkomailla on ollut joitain wild capture yksilöitä, jotka ovat joutuneet uhreiksi ja niistä on kuoriutunut toukka.
Vankeudessa kasvaneet eläimet voivat saada yllättäviäkin loisia ruokaeläinten mukana, jos niille syötetään luonnosta kerättyä ruokaa. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista.
Myös Acroceridae suvun kärpäset käyttävät tarantulaa isäntäeläimenä jälkikasvulleen. Muita tarantulan loisia ovat eriläiset madot ja alkueläimet. Valitettavasti koko loisten kirjoa tunnetaan varsin vähän.
On varsin järkeenkäypää, että eläimet, jotka ovat säästyneet erilaisten loisien kiusanteolta, voivat kasvaa isommiksi ja elää pidempään kuin sairaat eläimet. Tarantula on kuitenkin ollut sen verran vähän aikaa lemmikkinä vankeudessa, että tuotakaan tietoa on vaikea julistaa faktaksi tutkimustulosten puutteessa.