Spidula

asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta

Lukusali

Netistä löytyy melkoinen määrä mielenkiintoisia artikkeleita, jotka ovat esimerkiksi ulkomaisten tarantulayhteisöjen käden jälkeä. Myös tarantulia pitkään harrastaneiden kirjoituksiä löytyy. Toisaalta taas, kun kirjoituksia lukee, huomaa että hyvin harvoin törmää konkreettisella tavalla uuteen informaatioon. Monesti kirjoitelmissa on esitetty jo aikaisemmin selväksi tulleita asioita. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tarantulat ovat suhteellisen huonosti tutkittuja eläimiä. Oli miten oli, on ulkomaisten artikkeleiden kahlaaminen lävitse mielenkiintoista puuhaa. Omalla työpöydällä odottaa jokunen artikkeli lukemista ja suomentamista sekä liittämistä tänne joukon jatkoksi.

Aivan sanasta sanaan en ole juttuja suomennellut vaan enemmänkin pyrkinyt referoimaan niitä.