Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Chromatopelma cyanopubescens
Nimi: Kleopatra
Sukupuoli: koiras (90% todennäköisyys)
Tuli meille: 7/08
Olosuhteet:21-27 C / 60-70 %
Nimensä Kleopatra sai siitä, että tullessaan se oli ehdottomasti kaunein hämislapsi, jonka olin nähnyt. Sen takamus oli tiikerimäisen oranssimusta ja selkälevyn väritys oli lähestulkoon kultainen. Pikku Kleopatra oli oikea ahmatti, jolle kelpasi pulla aina. Mieleen on erityisesti jäänyt tilanne, kun annoimme sille ruokaa, se söi hyvällä ruokahalulla ja molttasi päivän päästä. Vastaavaa temppua kukaan muu ei ole koskaan tehnyt ja joka jäi myös ainoaksi laatuaan Kleopatrallekin.
Nyt hieman isompana Kleopatra on saanut jalkoihinsa sähkönsineä ja muutenkin muistuttaa lajinsa edustajia paljon enemmän. Se on todella kaunis helmi spidutarhassamme. Ahne se on vieläkin. Hoitotoimista en muista, että se olisi tarjonnut kovin sykähdyttäviä hetkiä, joten luonteensa puolesta se ei ole kovin äkkipikainen tai äkäinen. Seitittää aivan mielettömästi, mikä on sinällään vahinko, kun paksu seittiverho estää asiaankuuluvan ihailun faunaboxin läpi.