Spidula
asiaa tarantuloista ja niiden hoidosta
Heteroscodra maculata
Nimi: Wiira
Sukupuoli: ei tiedossa
Tuli meille: 8/2010
Olosuhteet: 26-28C / 70-80%
Meille tuli kesällä 2010 kaikenkaikkiaan neljä maculataa, joista kaksi lähti uuteen kotiin. Toiset kaksi jäivät vielä meille.
Harkitsin maculatojen ottamista kerran jos toisenkin. Jollain tavalla taidan harkita vieläkin ja maculatojen yllä on pieni epävarmuus. Jos näyttää siltä, etteivät meidän rahkeemme riitä, etsimme pienille uudet kodit. Heteroscodra maculata on mielestäni yksi kauneimmista hämyistä mitä on. Omasta mielestäni kaunis maculata ja on kauniimpi kuin Poecilotheriat. Sen perusteella, mitä näistä otuksista olen lukenut, ovat ne myös melkoisen agressiivisia tapauksia, kuten nyt voikin olettaa, kun puhutaan afrikkalaisista lajeista. Mutta siis meille tuli maculatoja.
Nykyiset kaksi slingiämme ovat varsin toistensa vastakohdat. Toinen on sellainen vässykkä: ujo ja arka. Sen kanssa emme ole vielä joutuneet raapimaan päänähkaamme verille eikä pienen hoito ole haastavuutensa puolesta ollut sen kummallisempiaa kuin minkään muunkaan slingin.
Sitten on tämä toinen slingi, jonka luonne tuntuu istuvan maculatan kuvaukseen kuin nyrkki silmään. Slingi tuntuu olevan heikkohermoinen ja tätä ominaisuuttaan se ilmentää saamalla uskomattoia sätkyjä. Välillä näen sivusilmällä, kun kävelen hämishyllyn ohi, miten tämä slingi saa primitiivireaktion ampuen purkkinsa yläosaan ja samalla vauhdilla se pörrää melkoisella vauhdilla ympyrää. Ja näin, vaikka purkkiin ei ole koskettu sormellakaan! Ajattelimme, että taitaa pienellä vähän viirata päässä. Siitä se nimikin tuli.
Wiira on ensimmäinen hämis, joka on oikeasti päässyt karkuun. Istuin eräänä iltana koneella, kun makuuhuoneesta, missä isäntä oli toimittamasta häkkislasten huoltotoimenpiteitä, hirmuinen manaus ja mekastus. Arvasin heti, että jahas, nyt se on Wiira lähtenyt lippahivohkaan. Eniten pelkäsin, että sentin kokoinen slingi saa helposti ujutettua itsensä jonnekin sellaiseen rakoseen, jos emme sitä löydä enää kuuna päivänä. Loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin ja Wiira palautetiin purkkiinsa kunnossa vaikkakin yhtä sekopäisenä kuin ennenkin.
Jälkikäteen jo vähän naureskelimme sellaiselle pienelle turbolle, joka vilistää mahanalus jalkoja täynnä menemään, mutta voi olla, että jonain päivänä se meidänkin hymymme hyytyy.